sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Rumpupäivät w/ Makkonen

No niin. Hei vaan kaikki! X)

Makkosen mietteet osa 1. :

Perjantain 8.5.09

11 tuntia Helsinginkadun Alkossa, ja sitten voxille. keu keu
Kun saavuin paikalle Panu oli jo vaihtamassa kalvoja kannuihin, mun ei tarvinnut siis, kuin katsoa ja ihailla Panun persvaon vilkkumista.

Kasailtiin sitten setti, ja viriteltii, mikitettiin ja vammailtiin vähän.
Lähtö soundi oli tarpeeksi morbid, niin pääsin kokeilemaan ekaa biisiä jo vähän. Homma skulaa. :)

Lauantai 9.5.09

Launtai lähti liikenteeseen ihan mukavasti. Tommi tuli hakemaan klo. 9.30, lähdimme valumaan Pukinmäen kautta finnvoxille. keu

Panu oli tunnin myöhässä, joten söin leppoisen aamiaisen finnvoxin eteisportaissa. Currykanawrapin mussutettuani, Panu saapui paikalle. Jes!

No, päästiin äänittelemään. Rummut soundasivat vieläkin erittäin hyvältä. Ensimmäisenä biisinä soitettii levyn eka biisi: intro. keu.
Siitä sitten jatkettiin muilla ralleilla. Illalla 6 oluen, noin 20 savukkeen, ja 1 pizzan jälkeen biisejä oli saatu 15 kappaletta kovalevylle. 8 tuntia tuli soitettua rumpuja. huh
Hieno päivä! 

Studiolta lähdin Pakkalaan panemaan. 

Sunnuntai 10.5.09

Huh. 2 tuntia myöhässä. Viriteltiin Panun kanssa tuplapedaalia, jonka säädöt olivat ihan päin vittua. 
Säätelyn jälkeen ääniteltiin uudestaan yksi biisi, ja korjailtiin paria muuta. <-- Olin soittanut ihan päin vittua. My bad. Liikaa kaljaa ja savukkeita. 
Korjailujen jälkeen äänitettiin biisi nimeltä Orally performed castration. Hyvin groovaa. Keu


Nyt menen jatkamaan soittelua. KEU!


1 kommentti: